Kouluoloja 200 vuoden ajalta

Mietin taannoin, miltä tuntuisi aloittaa koulunkäynti 200 vuotta sitten. Olisinko mennyt ns. lähikouluun vai olisiko taival oppimisen äärelle ollut pidempi? No ehkä vanhempani olisivat tehneet puolestani päätöksen, mutta lukiotason kouluvalintaan minulla olisi ollut enemmän omaa päätösvaltaa.

Kun aloitin koulutieni synnyinpaikkakunnallani, vaihtoehdot olivat seuraavat: ainoalle lähikoululle etäisyys kuusi kilometriä (Kiitos koulutaksikuljetukselle ja viiden kilometrin kyytirajalle!); ainoalle lähiylä-asteelle ja -lukioon etäisyys 28 kilometriä (Kiitos Itä-Hämeen Liikenne ja taksit!). 1800-luvulla ei-helsinkiläiset koululaiset käytännössä joutuivat muuttamaan kotoaan pois nuorina, noin 10–12-vuotiaina, saadakseen ylempää opetusta.

Tosin ei se kuokka vaihtunut kynään nopeasti Helsingissäkään. Ainoastaan papiston ja porvariston lapset (pojat) kävivät triviaalikoulua. Aateliston lapsilla oli kotiopettajat. Lisäksi heidät usein lähetettiin saamaan lisäopetusta ulkomaille. Muun väestönosan opetuksesta huolehdittiin kirkollisissa lukkarikouluissa ja kaupungin köyhäinhoitojohtokunnan organisoimissa alkukouluissa. Niissä saattoi jopa oppia lukemaan. Kirjoitustaito ei ollut rahvaalle edes kovin suotavaa.

Maisema Katajanokalta kohti Pohjoisrannan satamaa. Vasemmalla häämöttää taitekattoinen triviaalikoulu, joka sijaitsi nykyisen valtioneuvoston linnan paikkeilla. Carl Ludvig Engelin maalaus vuodelta 1816, Helsingin kaupunginmuseon kokoelmat.

Helsingin uusi asema pääkaupunkina sai aikaan nopeita toimenpiteitä rakentamisen, yhteiskunnan hallinnon ja kulttuurielämän alueilla. Alle 4000 asukkaan pikkukylästä tuli hetkessä keskus, jonka oli oltava koko valtakunnanosan johtotähti. Sivistystason laajentaminen ja uusien koulujen perustaminen oli silti vielä kansakoulujen perustamiseen saakka yksityisten lahjoittajien varassa.

Alkulähtökohdat niillä ensimmäisillä 224 kansakoululaislapsilla, jotka lokakuussa 1867 aloittivat Helsingissä opintonsa, olivat kaikkea muuta kuin tasapainoiset ja turvalliset. Huonot sääolosuhteet olivat tuhonneet koko maassa suuren osan kesän vilja- ja perunasadosta. Syyskuusta eteenpäin ihmisiä alkoi kuolla nälkään ja tauteihin tuhansittain. Kerjäläisjoukot vaelsivat Helsingin seudulle apua hakemaan. Vuoden aikana koko maassa heitti henkensä lähes 138 000 ihmistä (v. 2010 kokonaiskuolleisuus Suomessa 51 000).

Sata vuotta sitten kaupungin väestö kasvoi hurjaa tahtia, lapsia syntyi ja uusia kouluja rakennettiin ympäri kaupunkia. Koulurakennusten arkkitehtuuriin ja ”kouluhygieniaan” panostettiin. Kun tuolloin maassamme kuoli vuosittain lähes 9000 ihmistä tuberkuloosiin, olivat olosuhteet luotava sen mukaisiksi, että avarat opetustilat, hyvä sisäilman laatu ja yleinen puhtaustaso olisivat paremmalla tolalla.

Poikia koulussa. August Mannerheimin karikatyyri 1850-luvulta. Helsingin kaupunginmuseon kokoelmat.

Pari vuotta sitten julkaistun tutkimuksen mukaan helsinkiläisten koulutustaso on kehittynyt muun maan tasoa hitaammin. Vuosien 1998–2009 aikana perusasteen jälkeisen tutkinnon suorittaneiden osuus väestöstä kasvoi Helsingissä 4,5 prosenttiyksikköä, muualla Suomessa 7,6 prosenttiyksikköä. Koulutuserot Helsingin ja muun Suomen välillä ovat kaventuneet lähes tasoihin. Koulutetun väestönosan vuoto pääkaupungista pois on tosiasia. Syitä siihen on tiedossa, mutta ei niistä tässä enempää.

Mutta nyt lopuksi siihen alkuajatukseen: Jos olisin aloittanut koulunkäynnin 200 vuotta sitten, olisin joutunut muuttamaan kotoa pois melko kauaksi. Lähin kaupunki, jossa kotipaikkakunnaltani käsin sai korkeampaa opetusta, oli Hämeenlinna. Ikätovereitani olisi ollut mm. Elias Lönnrot ja olisimme kenties opiskelleet samaan aikaan joko Turussa tai Porvoossa. Siellä sai tuolloin laadukkaampaa opetusta kuin Helsingissä. Turun palon jälkeen olisi ehkä edessä ollut pakkomuutto Helsinkiin ja Aleksanterin yliopistoon.

Olen jälkikäteisrealisti: säätytaustani ja etäisyydet huomioon ottaen olisin luultavimmin jäänyt kuokan varteen.

Sauli Seppälä, museolehtori,
Helsingin kaupunginmuseo

Satsaus kulttuuriin ja liikuntaan kannattaa kouluissa

Luulisi, ettei Rinkebystä ole positiiviseksi esimerkiksi monessakaan asiassa. Tukholman kaupunginosa on tuttu varoittava esimerkki monesta ilmiöstä, joiden keskittymistä Suomessa kaihdetaan: siellä on Ruotsin kärkiluvut työttömyydessä, yksinhuoltajien määrässä, maahanmuuttajaväestön prosenttiosuudessa…Silti huhtikuun lopussa iso joukko suomalaisia opetusalan ammattilaisia kuunteli vaikuttuneena Rinkebyskolanin rehtoria Börje Ehrstrandia Lohjalla järjestetyssä tilaisuudessa.

Pohjanmaalta kotoisin oleva ruotsinsuomalainen Börje Ehrstrand on arvostettu luennoitsija eri puolilla Eurooppaa. Syynä ovat mahtavat tulokset sekä hänen koulunsa oppimistuloksissa että kouluviihtyvyydessä. Koulu on Ehrstrandin mukaan pohjoismaista parhaimmisto matematiikassa ja se on saanut useita kertoja Astrid Lindgren -palkinnon lastenkirjallisuuden edistämisestä. Lisäksi Rinkebyskolan on saanut toistuvasti palkinnon parhaasta rikoksia estävästä projektista.

Rinkebyssä on osattu kääntää koulun oppilaiden lähtökohdat positiiviseksi. Koulun 400 oppilaasta 80 prosenttia on maahanmuuttajia, he tulevat 110 maasta ja puhuvat äidinkielenään 60 kieltä. Koulussa on paljon oppilaiden eri kulttuureja esiin tuovia teemapäiviä ja uskonnonopetuksessa etsitään enemmän yhtäläisyyksiä kuin eroja. Rinkebyskolanilla on aktiivinen verkosto yritysmaailman henkilöistä, jotka käyvät puhumassa monikulttuurisuuden positiivisesta roolista tulevaisuuden työelämässä. Lasten eri kulttuuritaustoilla ja tavoilla onkin positiivinen merkitys!

Koulu panostaa erityisesti maahanmuuttajille mielekkäisiin urheiluun ja kulttuuritoimintaan. Rinkebyskolanilla on Ruotsin mestaruuksia poikien jalkapallossa ja tyttöjen käsipallossa, minkä lisäksi se on monta taiteilijaa kasvattanut koulu. Lähes jokainen kirjallisuuden Nobelin voittanut kirjailija vierailee koulussa palkinnon saatuaan: syynä on innovatiivinen kirjallisuushanke, jonka tuotokset käännetään pikavauhtia kunkin Nobel-voittajan omalle kielelle. Muutenkin koulu panostaa voimakkaasti kirjallisuus-, kieli- ja teatteriprojekteihin: nuorten tulevaisuus on kiinni heidän kyvystään ilmaista itseään sekä kirjallisesti että esiintymällä vakuuttavasti. Palkittu koulukirjasto on kaiken perusta.

Koulun yhteydessä oleva nuorisotila on avoinna kello kahdeksasta aamulla aina kello 11:een illalla joka päivä – myös jouluaattona. Tavoite on, että aina on paikalla nuorelle turvallinen aikuinen. Tämän mahdollistaa aktiivinen ja luottamuksellinen yhteistyö alueen yli sadan nuoriso-, kulttuuri- ja liikuntajärjestön kanssa.

Miten kaikki tämä tehdään, ja vielä ympäröiviä kaupunginosia heikommista lähtökohdista? Rehtori Börje Ehrstrandin mukaan selityksenä on, että koulu on avoin eri vaikutteille, alueensa toimijoille ja ympäröivälle yhteiskunnalleen.

Tuulikki Koskinen
kulttuurisuunnittelija,
Kulttuuria kouluihin -hanke

Lukiokampukset tulevat – mikä muuttuu?

Lukiokoulutusta tulisi ravistella monen asian suhteen. Tuntijakoon halutaan valinnaisuutta ja ylioppilaskirjoitusten rakenteeseen ja muotoon kaivataan uudistaa. Sähköiset ylioppilaskirjoitukset eivät ole pelkästään uuden välineen käyttöönottoa. Lukiouudistus tapahtuu kuitenkin vasta tulevaisuudessa, ehkä kolmen tai neljän vuoden kuluttua.

Valtakunnallisia uudistuksia odoteltaessa on Helsingin kaupungissa ryhdytty sisäisesti uudistamaan lukiokoulutusta. Lukiokoulutuksen järjestämisestä kampusmallin pohjalta on päätetty ja Stadin eKampus on vauhdilla kehittymässä.

Mitä tarkoittaa, kun lukiokoulutusta kehitetään kampusmallin pohjalta?
Kaupungin 12 lukiota on jaettu kolmeen kampukseen. Alppilan lukio, Helsingin kuvataidelukio, Itäkeskuksen lukio ja Kallion lukio ovat kampus. Etu-Töölön lukio, Ressun lukio, Sibelius-lukio ja Vuosaaren lukio samoin sekä Helsingin luonnontiedelukio, Medialukio, Mäkelänrinteen lukio ja Yhtenäiskoulun lukio.

Kun kampuksia muodostettiin, otettiin huomioon sekä koulujen yksilölliset että alueelliset tarpeet. Nyt, kun kampusten toimintaa suunnitellaan, on kampuskoulujen tehtävä tiivistä yhteistyötä. Olemme tottuneet yhteistyöhön omassa koulussa ainekollegojen kanssa, myös rikkomalla oppiainerajoja. Koulut ovat hankkineet yhteistyökumppaneita ulkomaisista kouluista tai koulumaailman ulkopuolelta. Yhteistyökumppaniksi on harvemmin pyydetty kaupungin toista lukiota.

Uusi kampusmalli mahdollistaa nyt kampuksessa toimiville lukioille yhteistä kurssitarjontaa. Neljä koulua tarjoaa opiskelijoille enemmän valinnaisuutta kuin yksi koulu. Opiskelija voi valita sellaisiakin kursseja, joita ei ole aikaisemmin ollut tarjolla omassa koulussa tai kursseja, joita oma koulu ei enää pysty tarjoamaan valintojen niukkuuden vuoksi. Kampusmalli tuo myös helpotusta esimerkiksi sellaiselle lukion opiskelijalle, joka ei saa omasta koulusta sitä viimeistä pakollista kurssia saadakseen osallistumisoikeuden yo-kirjoituksiin. Juuri sitä kurssia saattaa tarjota joku kolmesta muusta koulusta ja juuri sillä tuntipaikalla joka tuntikiertokaaviossa on laitettu yhteiseksi. Tähän asti nuori on etsinyt puuttuvaa kurssia aikuislukiosta, joka ei varsinaisesti ole tarkoitettu nuorten koulutukseen. Rakenteita uudistamalla kampuslukiot voivat palvella lukiolaisen opintosuunnitelman tekoa huomattavasti aikaisempaa paremmin.

Kampukset alkavat toimia lukuvuoden 2013-2014 alusta. Lukuvuonna 2012-2013 kukin kampus suunnittelee omaa toimintaansa, yhteisiä tuntipaikkoja, ehkä jo yhteisesti rakennettavia kursseja, aineopettajien tai oppilaskunnan hallitusten tapaamisia kampuksittain, mahdollisia yhteisiä veso -koulutusiltapäiviä ym. Pieniä kokeiluja yhteisesti tarjottavista kursseista tehdään jo ensi lukuvuonna. Kampuksista pyritään tekemään mahdollisimman toimivia ja opiskelijoita parhaiten palvelevia kokonaisuuksia.

Tällä hetkellä Stadin eKampus kehittyy lukiokampusten rinnalla. Tulevaisuudessa se tulee mitä suurimmassa määrin palvelemaan kampuslukioita. Stadin eKampus suunnittelee verkkolukion ilmiöpohjaista opetussuunnitelmaa sekä sähköisiä oppimisympäristöjä. Sekä ilmiöpohjainen opetussuunnitelma että sähköiset oppimisympäristöt tulevat tarpeeseen, kun kehitetään yhteistä kurssitarjontaa kampusten välillä. Aina ei välttämättä ehdi matkustaa toiseen lukioon seuraavaksi tunniksi. Sähköisen oppimisympäristön avulla voidaan seurata kauimmaisenkin koulun antamaa opetusta. Verkkokursseja voi käydä ajasta ja paikasta riippumattomina.

Helsingin opetusvirasto on valtakunnallinen edelläkävijä: sekä kampustoiminnan että Stadin eKampuksen käynnistäminen on vaatinut näkemystä ja heittäytymistä johonkin aivan uuteen.

Kampuksia rakennetaan osallistamalla koko kouluyhteisö kehittämistyöhön. Rehtorit, opettajat ja opiskelijat kussakin kampuksessa suunnittelevat ensi lukuvuonna seuraavaa lukuvuotta kampuksen näkökulmasta. Yhdessä tekemällä sekä kaikkia osapuolia kuulemalla on hyvin todennäköistä onnistua. Ehkä muutaman vuoden kuluttua opiskelijat voivat nähdä kampustoiminnan edut, laajan valinnaisuuden ja opiskelijoiden osallisuuden lisääntymisen, huomattavasti säästöjä suuremmiksi.

Helena Helenius-Lamminparras
rehtori, Kallion lukio

Opinpolun alku – mitä ikätasoisuus tarkoittaa koulunsa aloittavilla oppilailla

Siirtyminen päiväkodista kouluun on iso muutos sekä lapselle että vanhemmille. Lapsi odottaa yleensä innolla koulun alkamista ja kaikkea siihen liittyvää, kuten lukemaan oppimista. Aina kaikki ei suju odotetusti. Jos lapsen koulunkäynnissä ilmenee erityisiä haasteita ensimmäisinä kouluvuosina, vanhemmat saattavat kuulla puhuttavan, että lapsi ei toimi ryhmässä ikätasoisesti.

Mitä ikätasoisuus koulutulokkaalla tarkoittaa? Pohdimme tätä niiden taitojen kautta, joita koulunsa aloittava lapsi tarvitsee. On kuitenkin muistettava, että lapsen kehitys on aina yksilöllistä ja jokainen kehittyy omassa tahdissaan.

Näkökulmia koulutulokkaan ikätasoisuuteen

• Lapsi joutuu harjoittelemaan yhä enemmän paikallaan oloa ja hiljaista työskentelyä. Hänen keskittymiskykynsä on kuitenkin vielä rajallinen. Jaksaminen, aktiivisuus ja vireys koko koulupäivän ajan voi olla haasteellista monelle pienelle koululaiselle.
• Hienomotoriset taidot vaativat harjoitusta kirja-vihkotyöskentelyä varten.
• Lapsen ajattelu on hyvin konkreettista ja mielikuvien joustava käyttö on vielä vähäistä. Ajatteluun liittyy vielä paljon maagisuutta, kuten elottomien asioiden elollistamista. Kokemus omien tunteiden ja tekojen voimakkuudesta ja niiden seurauksista voi saada todellista isomman merkityksen, esimerkiksi ”opettaja sairastui, kun puhuin hänelle rumasti”.
• 6-8-vuotiaalle on tärkeää miellyttää aikuisia. Hän haluaa olla hyvä, kiltti, ahkera ja avulias. Lapsi tarvitsee paljon kiitosta toiminnastaan.
• Lapsen minäkuva on yleensä hyvin myönteinen, jopa korostuneesti; hän uskoo vankasti omiin taitoihinsa ja voimiinsa, jopa liioittelee niitä. Tätä voi hyödyntää voimavarana koulun arjessa.
• Koululainen toimii ryhmässä. Ryhmä- ja kaveritaidot ovatkin koululaisen tärkeimpiä taitoja ja niiden harjoittelu on yksi ensimmäisten kouluvuosien keskeisistä tavoitteista. Pikkulapset ovat luonnostaan itsekeskeisiä, ja toisen asemaan asettumista vasta harjoitellaan aikuisen mallin ja sanoittamisen avulla. Empatiakykyä sekä kaveri- ja ryhmätaitoja opitaan pikku hiljaa vuorovaikutuksessa toisten kanssa.
• 1-2 -luokkalainen lapsi suhtautuu sääntöihin ja sopimuksiin hyvin konkreettisesti. Lapsen on vaikeaa ymmärtää säännöistä poikkeamista tai niiden muuttumista. Aikuisten johdonmukaisuus on tärkeää pienelle koululaiselle.
• Lapset vertailevat itseään koulutovereihinsa. Mikäli lapsi kokee pärjäävänsä toistuvasti heikommin kuin muut, se aiheuttaa väistämättä hänessä alemmuuden sekä huonommuuden tunteita. Onkin tärkeää kilpailun sijaan korostaa lasten ainutlaatuisuutta ja kunkin omia vahvuuksia.

Yleisesti on hyvä pitää mielessä, että ensimmäisinä kouluvuosina tulee korostaa lapsen perustaitojen harjoittelua, leikillisyyttä ja toiminnallisuutta osana päivittäistä koulutyötä sekä myös koulun jälkeen. Lisäksi koululaisen päivään ja iltaan on tärkeää mahtua riittävästi aikaa rauhoittumiseen, lepäämiseen, leikkiin ja ulkoiluun. Lapsi tarvitsee selkeät rajat aikuiselta. Ennakointi ja rutiinit tukevat häntä rakentavaan toimintaan.

Myönteisen palautteen merkitys suuri

Suomalaisessa yhteiskunnassa yleisesti lasten ja aikuisten välisessä vuorovaikutuksessa on paljon kieltämistä, kehottamista, korjaavan palautteen antamista ja jopa vähättelyä. Hyvään kasvuun lapsi tarvitsee kuitenkin paljon kiittämistä kehumista ja toiminnanohjausta. Myönteisen palautteen merkitys on suuri.

Mielestämme tärkeimmät koulun säännöt, jotka alkuopetusikäisen oppilaan tulisi omaksua, ovat toisten arvostaminen, aikuisen ohjeen mukaan toimiminen ja työrauhan antaminen sekä se ettei ketään saa satuttaa sanoilla tai teoilla. Toisten lasten tai aikuisten toistuva satuttaminen ei kuulu enää kouluikäisen normaaliin kehitykseen, vaan tämä on hälyttävä merkki lapsen tuen tarpeesta.

Tässä blogissa nostimme muutamia näkökulmia koulun aloittavan lapsen ikätasoisuuteen liittyen. Mikäli aihe kiinnostaa sinua laajemmin, koulumme kotisivuilta löytyy linkki aiheesta kirjoittamaamme artikkeliin (pdf).

Mukavaa kevättä toivottavat

Piia Ruutu ja Salla Koskela Sophie Mannerheimin koulusta

Kirjoittajat työskentelevät Sophie Mannerheimin koulussa, joka on sairaalakoulu. Koulussa toimii esi- ja alkuopetusikäisten oppilaiden ns. “taitoryhmä”, jossa “taitolaiset” harjoittelevat erilaisia koululaisen perustaitoja ja etenevät omassa tahdissaan kohti ikätasoista koululaisuutta.

Nuoret mukaan visualisoimaan tietoa kaupungista

 

Tiedon visualisoinnista on kasvanut viimeisten parin vuoden aikana todellinen buumi. Polkua ovat raivanneet ammattimaiset tai muuten vain asiaan vihkiytyneet datamuotoilijat, joilla on tekniset valmiudet muuttaa suuria tietomassoja mitä ihmeellisimmiksi liikkuviksi tai moniulotteisiksi esityksiksi. Näin on havainnollistettu esimerkiksi Helsingissä yhden päivän aikana liikkuva joukkoliikenne tai pääkaupunkiseudun väestökehitys vuoteen 2021 asti.

Ilmiön suosiota on auttanut se, että viranomaiset ovat tuoneet viime aikoina paljon dataa avoimesti saataville ja konekäytettävään muotoon. Helsingissä tätä varten on perustettu HRI-verkkopalvelu, jonka kehittämiseen tietokeskuskin on aktiivisesti osallistunut. Avoimesta tiedosta innostuneena myös media on lähtenyt tekemään datajournalismia, ja etenkin suuret kansainväliset sanomalehdet julkaisevat nyt lähes päivittäin jonkinlaista infografiikkaa uutistensa kyljessä. Muun muassa puolustusmenoja on kuvattu erikokoisten tyyliteltyjen sotilasfiguurien avulla ja kalansyönnin eettisyyttä merenä, jossa eri lajit uiskentelevat.

Visualisoinnit ovatkin ehkä parhaimmillaan niin yksinkertaisia, että niistä näkee ensi silmäyksellä jonkin tiedon joka pysäyttää miettimään, esimerkiksi hämmästyttävän kokoeron kahden asian tai luvun välillä. Pylväs- ja piirakkakaavioilla on toki edelleen paikkansa tieteellisissä julkaisuissa, mutta maailma on täynnä muitakin kuvia ja kuvioita, joilla tilasto- ja muuta tietoa voidaan esittää. Kuva voi olla myös liikkuvaa, mikä auttaa erityisesti havainnollistamaan jonkin ilmiön kehitystä ajassa.

Tietokeskuksessa avattiin helmikuun lopulla WDC-hankkeena peruskoulu- ja lukioikäisille suunnattu tiedon visualisointikilpailu, jossa haetaan luovia tapoja esittää tietoa omasta elinympäristöstä. Miltä oma asuinalue näyttää vaikkapa kaupunkitilastojen valossa: paljonko siellä on tietynikäisiä nuoria, puistoalueita, ravintoloita ja kahviloita tai uimarantoja? Miten se eroaa jostakin muusta alueesta? Voisiko jonkin tällaisen tiedon esittää piirtämällä, maalaamalla tai videokuvaamalla, perinteisten Excel-kaavioiden sijaan?

Kilpailutyö voi pohjautua myös itse kerättyyn pieneen ”tietoaineistoon” kuten tämä visualisointi puistolalaisen seiskaluokan lempimusiikista ja hiustyyleistä. Siinä luokkahuone näyttäytyy kuin omatekoisena karttana, johon suosikki-ilmiöt ja tyylit sijoittuvat. Miltä koko koulu tai laajempi alue näyttäisi tällä tavoin havainnollistettuna? Vain mielikuvitus on rajana, kun omaa lähiympäristöä aletaan katsoa tiedon visualisoijan silmin.

Kilpailuaikaa on 30.4.2012 saakka ja kilpailutyöt ladataan Open Helsinki -verkkosivustolle. Sieltä löytyy vinkkejä tietosisällöistä, joita visualisoinneissa voi käyttää, ja myös tietokeskuksesta saa apua sellaisten hakemiseen. Onpa kilpailussa luvassa myös palkintoja!

Toivomme, että mahdollisimman monet tämän blogin lukijat ehtisivät vielä mukaan innostamaan nuorta kohderyhmää tarttumaan toimeen ja kertoisitte myös kilpailusta eri foorumeilla, joilla liikutte. Nyt haetaan hienoja ideoita, jotka voidaan toteuttaa yhtä hyvin lyijykynällä kuin nykyaikaisemmalla tekniikalla. Hyvät ideat ratkaisevat!

Timo Cantell, tutkimuspäällikkö
Teemu Vass, projektisuunnittelija
Helsingin kaupungin tietokeskus
www.hel.fi/tietokeskus
www.facebook.com/helsinginkaupungintietokeskus

Digiajan yhteisöllisyydessä piilee peruskoulun merkittävä innovaatiopotentiaali

Suomalainen koulujärjestelmä on viime aikoina ollut positiivisessa mielessä esillä lukuisilla foorumeilla, myös tässä blogissa . Ja hyvä niin. Koulujärjestelmämme on menestystarina, joka on tuonut Suomelle monenlaista hyvää. Menestys kieltämättä hivelee myös omaa kansallista itsetuntoa. Menestyjien joukossa on aina mukava ja helppo olla. Toisaalta pikku-ukko olkapäällä muistuttaa, että monesti menestyksen tie on pitkä kivuta mutta nopea pudota.

Suomalainen unelma, peruskoulu, on myös yksi suurimmista innovaatioista, mitä Suomessa on synnytetty. Suuret, maailmoja muuttavat innovaatiot ovatkin mielenkiintoinen juttu: toisaalta ne ovat ideana erittäin yksinkertaisia, mutta samalla niiden toteuttaminen ja jopa kopioiminen tuntuu äärimmäisen vaikealta. Suomalainen unelma onkin kuin suoraan strategisen innovoinnin käsikirjasta. On luotu hieno visio uudesta, erilaisesta ja paremmasta maailmasta, jossa jokaiselle taloudelliseen tai sosiaaliseen statukseen katsomatta on haluttu tarjota ilmainen laadukas peruskoulutus. Suomalainen yhteiskunta on myös rakennettu siten, että unelma on voitu yhdessä, laajalla rintamalla työskennellen tehdä pala palalta todeksi. Suomalainen tapa toimia on ollut menestys.

Menestys voi olla tulevan menestyksen mahdollistaja, muttei tae. Harvardin yliopiston liikkeenjohdon professori Clayton M. Christensen on nostanut esiin teorian ns. disruptiivisista innovaatioista (disruptive innovations). Sen mukaan uudet menestystarinat nousevat perinteisen toimintatavan ulkopuolelta ja aluksi häiriköivät yleistä käytäntöä vastaan kunnes alkavat hiljalleen muuttaa jo vakiintunutta toimintatapaa ja parhaimmillaan luovat täysin uuden toimialan. Yhteistä tällaisille innovaatioille on, että ne tekevät jonkin asian aivan poikkeuksellisella ja ennalta-arvaamattomalla tavalla. Menestyneiden ja jo paikkansa lunastaneiden toimijoiden ongelma on, että usein ne keskittyvät innovaatiotoimintaan, jolla lähinnä ylläpidetään ja parannellaan olemassa olevaa (sustaining innovations). Tällöin hukataan kyky havaita nousevia trendejä ja luoda uutta. Moni vallassa ollut toimija onkin romahtanut ollessaan kyvytön toimimaan ketterästi ja ajattelemaan eri tavalla. Esimerkkejä ei tarvitse Suomessakaan kaukaa etsiä.

Olen nyt reilun puolentoista vuoden ajan ollut opetusviraston palkkalistoilla vetäen mediakeskuksella hanketta, jossa kehitetään yhteisöllisen median käyttöä peruskoulussa. Kiinnostavaa hankkeessa on, että siinä koulun kehittämistä lähestytään ensisijassa yhteisöllisyyden ja lasten ja nuorten osallisuuden näkökulmasta. Uudenlaisia palveluja ja toimintamalleja kehittämällä etsitään uusia näkökulmia koulun toimintaan ja ylipäänsä sen rooliin lasten ja nuorten arjessa. Millaiset palvelut voivat tukea koulun yhteisöllisen toimintatavan kehittymistä? Miten kouluyhteisön jäsenet, erityisesti lapset voivat ottaa isompaa roolia itseään koskevien palvelujen kehittämisessä? Lähtökohta on koulun perinteiselle toimintatavalle haastava, mutta uskon siinä piilevään mahdollisuuteen luoda uutta.

Digitaalinen mediakulttuuri tarjoaa niinikään mielenkiintoisen tulokulman kehittämistoimintaan, onhan se tällä hetkellä yksi voimakkaimmin maailmaa muuttavista voimista. Digikulttuuri ei kuitenkaan ole ainoastaan uutta teknologiaa vaan erityisesti toimintakulttuuria, joka nivoo yhteen uudet työkalut ja uudenlaisen tavan toimia ja tehdä asioita yhdessä. Tämän päivän peruskoulua tarkastellessa koulun, yhteisöllisen toiminnan ja mediakulttuurin suhdetta on kuitenkin vaikea kuvailla menestystarinaksi. Uudet palvelut ja toimintamallit eivät tahdo löytää tietään koulun arkeen. Tämä on paradoksaalista tilanteessa, jossa suomalainen koulu on muutoin nousemassa kansalliseksi vientituotteeksi. 

Suomalaista unelmaa ja tulevaisuuden menestystekijöitä on tullut pohdittua useaan otteeseen. On selvää, että yhteisöllisellä, uutta teknologiaa hyödyntävällä viitekehyksellä tulee olemaan entistä suurempi merkitys tulevaisuuden yhteiskunnassa. Tämä synnyttää poikkeuksellisia näkymiä myös koulun olemassaoloon ja merkitykseen lasten ja nuorten arjessa. Syntyy uusia palveluja ja uutta toimintaa lasten ja nuorten oppimisen sekä kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tueksi. Toistaiseksi pintaa on hädin tuskin raapaistu.

Tuleva menestystarina on haaste. Lopulta kysymykseksi muodostuukin, pystytäänkö kaiken saavutetun keskellä ajattelemaan uudella tavalla. Väitän, että menestys riippuu Christensenin oppien mukaisesti kyvystä haastaa vallitsevia käytänteitä ja etsiä rohkeasti uusia näkökulmia koulun kehittämiseen. Suomella on ainakin paraatipaikka näyttää maailmalle esimerkkiä.

“Ihminen ei voi löytää uusia valtameriä, ellei hän uskalla kadottaa rantaa näkyvistään.” 
- Andre Gide

Teemu Ruohonen

Yhteisöllisyys, koulu ja älykkäät palvelut -hanke

Mediakeskus
http://yhteisollinenkoulu.posterous.com

Jopolla maailmalle

”Ovet paukkuen haukkuen poistuu paikalta poika ku täynnä on polla ja vastauksii nolla.
Eihän siit tuu mitään olla koko ajan hunningolla…
Jos osaa puhuu, osaa laulaa.
Jos osaa kävellä, osaa tanssii.
Jos osaa seistä, osaa myös istuu hiljaa aloilla nii ja oppii”
(Jätkäjätkät: Suuri maailma)

”Jokainen ihminen oppii omalla tavallaan ja jokainen meistä oppii myös muualla kuin koulurakennuksessa oppitunneilla… Ajatuksena JOPOssa on että nuoret oppivat työpaikoilla näkemään sen, että niintä tärkeitä asioita mitä koulussa opetetaan tarvitaan myös oikeassa elämässä.” (JOPO-opettaja Kari Rajaorko).

JOPO- luokassa 7.-9. luokkien oppilaat voivat käydä koulua toiminta- ja työelämäpainotteisesti. Opetuksen toimintatavat ja opetusmenetelmät vastaavat oppilaan yksilöllisiin tarpeisiin. Tavoitteena on tukea oppilaan omaa elämänhallintaa ja vahvistaa hänen jatkokoulutusmahdollisuuksiaan.

JOPO-toiminnassa opiskellaan koulutiloissa, työpaikoilla, muissa toimintapaikoissa sekä opinto- ja tutustumiskäynneillä. Tavoitteena on vähentää peruskoulu keskeyttämisiä ja ehkäistä syrjäytymistä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

“Oppii työaikojen noudattamista ja hygieniaa…tääl ei ainakaa voi laiskotella…ain on joitan uutta… Pienest asti tykänny tehä ruokaa ja tää on tavallaan mun intohimo.” (JOPO-oppilas Niko Mendolin)

JOPO-oppilas suorittaa osan peruskouluopinnoistaan työpaikoilla. Tarkoituksena on perehdyttää oppilas työelämään sekä auttaa häntä löytämään itselleen sopiva ammattiala tai koulutusvaihtoehto peruskoulun jälkeen. Työpaikkajaksolla on myös kouluaineisiin tai työpaikkaan liittyviä tehtäviä, joista oppilas huolehtii itse.

”No pitää sitoutuu siihen et tekee kaiken hyvin…eihän tääl mikään onnistu, jos ei haluu käydä kouluu ja ei haluu käydä töis…jos on motivaatioo, nisit menee hyvin.” (JOPO-oppilas Niko Mendolin).

JOPO-opetuksen tavoitteena on kehittää oppilaan itseluottamusta, oma-aloitteisuutta ja vastuuntuntoa sekä sosiaalisia taitoja. Toiminnan kautta pyritään vahvistamaan oppilaan opiskelumotivaatiota ja elämänhallintaa. Toiminnassa korostuukin moniammatillinen yhteistyö.

JOPO-luokan aikuiset toimivat tiiviissä yhteistyössä oppilaan vanhempien kanssa. Opettajan lisäksi luokassa työskentelee nuoriso-ohjaaja, jonka tehtävät keskittyvät nuorten sosiaalisen kasvun tukemiseen, työpaikkojen järjestämiseen ja ulkopuolisten oppimisympäristöjen kartoittamiseen.

” Tää JOPO sopii mulle täydellisesti, et mun on paljo helpompi keskittyy pienessä luokassa ja itsenäisesti.” (JOPO-oppilas Jukka Rajamäki).

JOPO- opetus järjestetään kymmenen oppilaan ryhmässä. Helsingin JOPO- luokat sijaitsevat Arabian peruskoulussa, Alppilan, Vesalan ja Tehtaanpuiston yläasteen kouluissa. Jokaisessa koulussa on kaksi JOPO- luokkaa, jokaisessa työskentelee kaksi erityisluokanopettajaa ja nuoriso-ohjaaja.

Lainaukset ovat JOPO:n uudelta esittelyvideolta.
Linkki löytyy sivuilta www.edu.hel.fi/jopo.

Tehtaanpuiston yläasteen JOPO- opettajat
Outi Lindholm ja Ansa Savolainen