Kielitaidosta ja kielen oppimisesta

Viime viikon tiistaina vierailin Viro-keskuksessa Helsingin Suvilahdessa helsinkiläisten ja vantaalaisten viron opettajien kanssa. Tempauduin mukaan kuuntelemaan Tuglas-seuran toiminnan ja läsnäolijoiden esittelyä viron kielellä ja päätin sittenkin jäädä istumaan pyöreän pöydän ympärille ja yrittää ymmärtää minua ympäröivästä, minulle melkein tuntemattomasta mutta mieltä hellivästä ja kutittelevasta kielimatosta edes jotakin. Ja ymmärsin. Pystyin seuraamaan, mistä puhuttiin. Suomi ja virohan ovat sukukieliä. Opin kaksi uutta sanaakin. ”Yritys” on suomeksi tilaisuus tai tapahtuma, kotouttaminen taas viroksi ”loimimista”. Kahden kielen loimet kutoutuivat päässäni ymmärrykseksi. Ei kaduttanut, että jäin.

Tiistaita edeltävänä päivänä vastaavalla vierailulla Goethe–instituutissa saksan opettajien kanssa oli hivenen helpompaa. Olenhan opiskellut koulussa 1980-luvun taitteessa kuusi vuotta saksaa ja kirjoittanutkin sen keskipitkänä kielenä. Passiivinen kielitaitoni onkin ihan ok, mikä ilahdutti taas. Saksan kielen puhuminen ei sen sijaan luonnistu millään. Guten Tag, danke schön – niin, mitä muita niitä olikaan? Ottaako kallis yksityisopettaja, jonka avulla kieli ehkä muuttuisi aktiiviseksi? Vai aloittaako kesäyliopistossa aivan alkeista? Työläältä tuntuu. Jokin tärkeä palanen kielitaidostani puuttuu.

Päästäpä 2010-luvulla saksan, espanjan tai ranskan tunneille ala-asteen oppilaiden kanssa! Siellä puhutaan, leikitään, lauletaan; harjoitellaan kieltä toiminnallisesti ja puhutaan taas. Tehdään lyhyitä suullisia esityksiä, dramatisoidaan. Ja välillä katsotaan You Tubesta joku kiva musiikkivideo ja googlataan netistä kulttuuritietoa tai sanastoharjoituksia. Omina kouluaikoinani kielten tuntien kohokohta oli opettajan vasta monistamat, siniset, spriiltä tuoksuvat, vähän lämpimät monisteet, joiden avulla pääsi harjoittelemaan, mihin aukkoon kirjoittaa ausbeimitnachzeitvonzu. Tai päästäpä ysiluokalla mukaan, kun Erasmus-vaihto-opiskelija kertoo vieraalla kielellä omasta maastaan. Tai ehkäpä rohkeasti päästä vaihtamaan muutama sana hänen kanssaan. Tuntuu, että nykyinen suunta kielten opetuksessa on oikea. Nykyaikaisella kielten tunnilla harjoitellaan viestintätaitoja ja autenttista kieltä, selviytymään arjessa vieraalla kielellä. Enpä olisi enää punasteleva tuppisuu Berliinissä.

Ja miksikö kieliä kannattaa ylipäätään opiskella? No vaikka siksi, että voi isona päästä espanjan kielen taitonsa ansiosta Ricky Martinille henkilökohtaiseksi oppaaksi Porin Jazziin. (Ricky Martin on puertoricolainen pop-laulaja ja hänen äidinkielensä on espanja.) Oppaaksi pääsi espanjan opettajakollegani. Ei hassumpi kesäduuni.

Hyvää Euroopan kielten päivää 26.9.!

Anna-Mari KajastoAnnamari Kajasto projektisuunnittelija
Kieltenopetuksen kehittämishanke
Viehko

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s