Siitä on lähdettävä, että tähän on tultu

Autoritaarinen kasvatuskulttuuri natisi liitoksistaan, kun 60-luvulla vapaan kasvatuksen sumerhilliläiset tuulet puhalsivat myös Suomessa. Sumerhillin koulun perustaja A.S. Neill uskoi, että lapsia ei tarvitse kasvattaa vaan heidän annetaan kasvaa.

Kasvatusajattelu muuttui meilläkin vähitellen. Uudet perusopetus- ja lastensuojelulait 70-luvulla korostivat lapsen subjektiivista asemaa: toiminnan tarkoituksena oli turvata lapselle tasapainoinen kehitys ja hyvinvointi lapsen yksilöllisten tarpeiden mukaan. Vuonna 1984 lapsen ruumiillinen kuritus kiellettiin, samoin lapsen alistaminen ja muu loukkaaminen.

Kasvatuskulttuuri jalostui lisää 90-luvulla. Nyt suomalainen koululainen, joka aikaisemmin oli arvostettu hiljaisesta ja vaatimattomasta käytöksestään, haluttiin muokata aktiiviseksi, ulospäin suuntautuneeksi, esiintymiskykyiseksi ja kielitaitoiseksi eurooppalaiseksi. Mielenkiintoiseksi asian tekee, että huoltajat, ammattikasvattajat ja – auttajat kasvoivat aikana, jolloin vaikeneminen oli kultaa. Samaan aikaan useista perheiden peruspalveluista leikattiin ja Suomen talous oli huonossa jamassa.

Medikalisaatio ilmestyi kuvaan: lasten ja nuorten käytöspulmat selitettiin sairaudella ja diagnooseja etsittiin. Koulumaailma unohti sosiaalisen kasvatuksen ja haparoi lääketieteen viidakossa. Erityisopetuspäätösten määrä jatkoi kasvuaan. Erikoissairaanhoidon toivottiin ratkaisevan lasten käyttäytymiseen liittyvät pulmat. Kaikki tarkoittivat hyvää.

Avuttomuus ja keinottomuus
ovat asettuneet aikuisten nahkoihin

Poliisiammattikorkeakoulussa tehdyn tutkimuksen (Noora Ellonen 2012) mukaan joka viidennen vanhemman mielestä lasta voi kasvattaa myös tukistamalla tai luunapin voimin, vaikka kuritus on laissa kiellettyä. Lapsia kuritetaan yleisesti kaikenlaisissa perheissä vanhempien tulo- tai koulutustasosta riippumatta.

Toisentyyppistä vanhemmuutta edustaa psykologi Bent Hougaardin käsite curling-vanhemmuus, joka haluaa raivata jokaisen pettymyksen lapsen tieltä. Lasten elämä suojataan kaikilta haasteilta ja vaatimuksilta. Curling-lapsista kasvaa röyhkeitä aikuisia, jotka eivät kestä rajoja ja vastoinkäymisiä.

Lapset ja nuoret oireilevat entistä enemmän, koska struktuuri, rajat, hyvät tavat, rauha sekä arjen selkeä lukujärjestys puuttuvat monen lapsen elämästä. Jyväskylän yliopiston Perhetutkimuskeskuksen mukaan lasten ja -nuorten pulmia ovat perhe- ja ystävyyssuhteet, joihin liittyy yksilöllisyyden eetos ja paljon yksinoloa, kouluviihtymättömyys, valvomaton ja runsas mediankäyttö sekä riskikäyttäytyminen kuten päihteet ja itsemurhat. Suomalaiseen tapaan kaikki syyttelevät toisiaan, mutta ketään ei saa syyllistää eli vastuuttaa.

Lyhytjänteisyys, kiire, koulutukset, projektit, selvitykset ja suunnitelmat sirpaloivat myös koulun arjen. Moniammatillisuus on usein pohtimista, pähkäilemistä ja kokoustamista, jolloin tavoitteellisuus puuttuu toiminnasta ja tavoitteetkin ovat ristiriitaisia. Vanhemmuuden sanotaan olevan hukassa, koulun liian suorituskeskeinen ja opettajankoulutuksen puutteellinen. Avuttomuus ja keinottomuus ovat asettuneet aikuisten nahkoihin.

Fyysinen ja psyykkinen väkivalta aiheuttavat
pelon, häpeän ja vihan tunteita

Perusopetuslakiin lisättiin rehtorille ja opettajalle oikeus siirtää oppilasta, joka ei suostu poistumaan. Salassapitosäännöt muodostuivat eri ammattikuntien pelinappuloiksi. Aikuisaika lasten kanssa väheni kodeissa ja koulussa. Väestöliiton tutkimuksen mukaan lapsista olisi mukavaa, jos ollaan perheen kanssa kotona ihan vaan sohvalla ja rauhassa.

Perusopetuslakiin vaaditaan tiukennuksia ja selvennystä koulun kurinpito-oikeuksiin. Perusopetuslain kurinpitoa koskeva muutos on valmisteilla – media ja OAJ lobbaavat asiaa aggressiivisesti Alppilan yläasteen koulun surullisella kasvatusesimerkillä, jossa opettaja saa paljon tukea, lapsi jonkin verran ja esimiesten puolelle ei asetu juuri kukaan. Äänestys on innokkaampaa kuin Idolsissa. Auktoriteetteja taitaa vastustaa varttuneempikin väki.

Fyysinen ja psyykkinen väkivalta saavat lapsessa aikaan pelon, häpeän ja vihan tunteita. Mikäli fyysinen kipu sekä siihen liittyvä henkinen väkivalta ovat riittävän voimakkaita, tuloksena on oma-aloitteisuuden väheneminen ja alistuminen. Lapsi tottelee aikuista sokeasti, jolloin oma käsitys oikeasta ja väärästä jää kehittymättä. Kurittaminen vaikuttaa tuhoisasti myös myötäelämisen kyvyn kehittymiseen: väkivaltaisen kasvatuksen saaneet lapset syyllistyvät helpommin väkivalta- ja omaisuusrikoksiin sekä koulukiusaamiseen kuin lapset, joita ei ole kasvatettu ruumiillisella kurituksella.

Lasten ja nuorten ”kvartaali” on 20 vuotta

Tarvitaanko kouluille lisää pakkokeino-oikeuksia taltuttaa yksinäiset ja keinottomat oppilaat?

Jotkut lapset ja nuoret ovat ottaneet vallan, ja meidän aikuisten tehtävä on ottaa se takaisin selkeällä auktoriteetilla, yhdessä. Sitkeät, pitkäjänteiset, yhteisölliset, vuorovaikutustaitoiset aikuiset, jotka tunnistavat tunteensa ja työskentelevät samaan suuntaan toisiaan arvostaen, osaavat opettaa lapsille ikätasoiset rajat ja käytöstavat. Muutos ei tapahdu hetkessä, mutta se on mahdollinen. Tarvitsemme vanhempien ja ammattiaikuisten saumattoman yhteistyön opettelua, arvo- ja asennemuutosta, ristiriitojen ratkaisutaitoja, sitkeää sitoutumista sekä paljon läsnäoloa lasten kanssa kotona ja koulussa.

Meillä on toistaiseksi sivistysvaltio, hyvä kasvatustieto, AAA-luokituksen maa ja yksi maailman parhaista kouluista, mutta pitkäjänteinen aikuisuus ei kuulu yhteiskuntamme arvovalikkoon. Vanhemman on sitouduttava lapsen kasvatukseen pariksikymmeneksi vuodeksi ja peruskoulun yhdeksäksi vuodeksi. Lasten ja nuorten ”kvartaali” on 20 vuotta. Se asia ei ole muuttunut miksikään alati muuttuvassa maailmassa.

Kriisissä on muutoksen mahdollisuus. Tästä koulukuritapahtumasta voi alkaa monipuolinen, laaja ja pitkäkestoinen arvokeskustelu lapsen ”kvartaalista”. Siihen uskon. Ja sitä toivon.

Sirpa-Lautjarvi-webSirpa Lautjärvi

Sirpa Lautjärvi jäi viime vuonna eläkkeelle Sophie Mannerheimin koulun rehtorin virasta. Hänellä on pitkä kokemus työstä erityisopetuksen tehtävissä.

Sophie Mannerheimin koulu on noin 170 oppilaan sairaalakoulu. Koulun oppilaat ovat peruskouluikäisiä, sairaala- tai avohoidossa olevia lapsia ja nuoria. Oppilaat ovat potilaina Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) lasten- ja nuorten somaattisilla, neurologisilla ja psykiatrisilla osastoilla sekä avohoitoyksiköissä. Oppilaina on myös Helsingissä sijaitsevien yksityissairaaloiden, Syömishäiriökeskuksen sekä Helsingin Diakonissalaitoksen lapsi- ja perhetyön palvelualueen potilaita.

Mainokset

Toisilta oppimisen festareilla parasta on oppiminen!

Entäpä jos koulupäivän lukujärjestys sisältäisi jonglöörausta, Gangnam style -tanssia, Monopolin pelaamisen opettelua tai (k)arkkitehtuuria? Väitän, että koulupäivä näyttäisi vähintäänkin mielenkiintoiselta. Kyseinen lukujärjestys ei ole mitenkään tuulesta temmattu, nimittäin nämä ovat asioita, joita Toisilta oppimisen festareilla on kymmenien muiden aiheiden tavoin opetettu ja opeteltu.

Toisilta oppimisen festareiden idea on tiivistetysti yhteisöllinen oppimiskarnevaali, jossa koululaiset, vanhemmat ja muut kaupunkilaiset voivat opettaa toisilleen hallitsemiaan tietoja ja taitoja. Viime syksynä Lapinlahden vanhassa sairaalassa järjestetty kaupunkifestari on lähtenyt nopeasti leviämään myös helsinkiläisiin peruskouluihin.

Pedagogisesti idea ei ole mitenkään uusi, ovathat ihmiset kautta aikain opettaneet toisilleen osaamiaan asioita. Useissa kouluissa oppilaita käytetään apuopettajina ja vanhempien kanssa on järjestetty erilaisia pajapäiviä. Koulufestareilla yhteisöllinen erilaisten tietojen ja taitojen jakaminen on kuitenkin alkanut saada uusia, karnevalistisia piirteitä, joissa ovat korostuneet tekemisen hauskuus ja oppimisen ilo. Voidaankin hyvin puhua yhteisöllisestä oppimisen juhlasta.

Positiivinen tekemisen meininki

Olen saanut seurata toimintaa muutamassa koulussa, mikä onkin ollut erittäin kiinnostavaa. Koulufestaripioneerina Poikkilaakson ala-asteen koulu käynnisti syksyllä neljän Opetan-päivän sarjan, joiden ideana on tarjota kuluvan lukuvuoden aikana jokaiselle koulun oppilaalle mahdollisuus opettaa jotain. On ollut suorastaan hämmentävää huomata, millaisia vaikkapa kalastuksen tai purjehduksen erityisasiantuntijoita koulusta on löytynyt. Sana festareista on alkanut talven mittaan levitä, ja uusia toiminnasta kiinnostuneita kouluja nousee jatkuvasti esiin.

Maaliskuussa Arabian peruskoulu järjesti lauantaikoulupäivän PopUp-kouluna, jossa opettajina toimi oppilaiden lisäksi vanhempia sekä paikallisen harrastusseuran aktiiveja. Tiettävästi oman PopUp-koulupäivän on pistänyt pystyyn myös Snellmanin ala-aste. Tulevia koulufestareita ovat valmistelemassa ainakin Kallahden, Puistolan ja Meri-Rastilan koulut. En varmasti muista tai tiedäkään kaikkia, jotka tätä suunnittelevat tai jo tekevät. Eikä sen niin väliä. Puskaradio toimii ja ilmiö leviää.

Yksi merkillepantava asia koulufestareissa on ollut erityisen positiivinen tekemisen meininki. Päivän järjestäminen vaatii erityisesti koulun henkilökunnalta oman vaivansa, ja uutta tehdessä kaikki ei välttämättä mene ihan putkeenkaan. Toistaiseksi valitusta ei ole kuulunut ja tekeminen on paremminkin vain kasvattanut intoa.

Oli myös mielenkiintoista osallistua erään päivän päätteeksi järjestettyyn oppilaiden palautekeskusteluun. Opettajan kysyessä oppilailtaan mikä päivässä oli parasta, hihkaisi eräs poika innosta puhkuen – oppiminen. Oppiminen on eräs hienoimmista kokemuksista, mitä ihmisenä voi kokea, mutta kovin harvoin tuota tunnetta kuulee koulussa huudeltavan. Toisilta oppimisen festarin ideaa ei voisikaan paremmin kiteyttää.

Aletaaks´ koulua?

Näyttää siltä, että Toisilta oppimisen festareiden idealle on todellista kysyntää. Oppilaiden osallisuus on vahvasti esillä erilaisilla agendoilla, mutta sen käytännön toteutuminen on haasteellista. Kodin ja koulun välinen yhteistyö vaatii uusia reseptejä, sen verran heikosti vanhemmat tuntuvat osallistuvan koulun yhteisiin tapahtumiin. Arjen oppimiskokemusten ja formaalin kouluopetuksen välisistä silloista puhutaan, mutta mitä se käytännössä tarkoittaa?

Popup-kulttuuri ja toiminnallinen lähiyhteisöllisyys nostavat päätään, mistä voi löytyä apua moneen vaivaan. Mahtava huomata, miten asia innostaa niin kouluissa, virastossa kuin kaupunginosayhdistyksissä. Arabiassa tehdyn arviointikyselyn perusteella toimintaa oltiinkin vahvasti suosittelemassa myös toisille kouluille. Tekeminen oivalluttaa ja innostaa lisää.

Palaan vielä tuon pojan innostuneeseen lausahdukseen. Onko parempaa tapaa opiskella kuin jakaa omasta osaamisesta ja iloita uuden oppimisesta? Millainen voimavara kouluyhteisössä piileekään, jos tuota energiaa saadaan päivittäiseen käyttöön? Kokemuksista voi alkaa irrotella mitä huikeampia tulevaisuudenkuvia. Irrottaudupa siis hetkeksi omalta työpisteeltä ja suuntaa koulufestareille. Sillä voi olla yllättävän innostava vaikutus – ihan siihen omaan työyhteisöönkin.

Teemu-Ruohonen_Blogiin2

Teemu Ruohonen
Project man
Yhteisöllisyys, koulu ja älykkäät palvelut -hanke
www.yhteisollinenkoulu.fi

Yhteisöllisyys, koulu ja älykkäät palvelut -hanke on mukana kehittämässä toimintamallia ja työkaluja Toisilta oppimisen festareiden järjestämiseen peruskouluissa. Malli sopii niin yhteisöllisen oppimistuokion, lauantaikoulupäivän kuin kaupunginosatapahtuman toteuttamiseen.

Visiona on yhteisöllisten oppimiskarnevaalien toteutuminen ympäri kaupunkia lukuvuoden 2013-2014 aikana. Tietoa tulevista tapahtumista ja käytännön vinkkejä oman koulutapahtuman järjestämiseen löytyy huhtikuussa avattavalta nettisivulta: www.toisiltaoppimisenfestarit.fi

Tulevia tapahtumia:

  • maanantaina  22.4. Poikkilaakson ala-asteen Opetan-päivä
  • lauantaina  27.4. Kallahden peruskoulun PopUp-koulupäivä

Ilmoitathan vierailustasi ennakkoon teemu.ruohonen@edu.hel.fi

Toisilta-oppimista_Teemulta