Siitä on lähdettävä, että tähän on tultu

Autoritaarinen kasvatuskulttuuri natisi liitoksistaan, kun 60-luvulla vapaan kasvatuksen sumerhilliläiset tuulet puhalsivat myös Suomessa. Sumerhillin koulun perustaja A.S. Neill uskoi, että lapsia ei tarvitse kasvattaa vaan heidän annetaan kasvaa.

Kasvatusajattelu muuttui meilläkin vähitellen. Uudet perusopetus- ja lastensuojelulait 70-luvulla korostivat lapsen subjektiivista asemaa: toiminnan tarkoituksena oli turvata lapselle tasapainoinen kehitys ja hyvinvointi lapsen yksilöllisten tarpeiden mukaan. Vuonna 1984 lapsen ruumiillinen kuritus kiellettiin, samoin lapsen alistaminen ja muu loukkaaminen.

Kasvatuskulttuuri jalostui lisää 90-luvulla. Nyt suomalainen koululainen, joka aikaisemmin oli arvostettu hiljaisesta ja vaatimattomasta käytöksestään, haluttiin muokata aktiiviseksi, ulospäin suuntautuneeksi, esiintymiskykyiseksi ja kielitaitoiseksi eurooppalaiseksi. Mielenkiintoiseksi asian tekee, että huoltajat, ammattikasvattajat ja – auttajat kasvoivat aikana, jolloin vaikeneminen oli kultaa. Samaan aikaan useista perheiden peruspalveluista leikattiin ja Suomen talous oli huonossa jamassa.

Medikalisaatio ilmestyi kuvaan: lasten ja nuorten käytöspulmat selitettiin sairaudella ja diagnooseja etsittiin. Koulumaailma unohti sosiaalisen kasvatuksen ja haparoi lääketieteen viidakossa. Erityisopetuspäätösten määrä jatkoi kasvuaan. Erikoissairaanhoidon toivottiin ratkaisevan lasten käyttäytymiseen liittyvät pulmat. Kaikki tarkoittivat hyvää.

Avuttomuus ja keinottomuus
ovat asettuneet aikuisten nahkoihin

Poliisiammattikorkeakoulussa tehdyn tutkimuksen (Noora Ellonen 2012) mukaan joka viidennen vanhemman mielestä lasta voi kasvattaa myös tukistamalla tai luunapin voimin, vaikka kuritus on laissa kiellettyä. Lapsia kuritetaan yleisesti kaikenlaisissa perheissä vanhempien tulo- tai koulutustasosta riippumatta.

Toisentyyppistä vanhemmuutta edustaa psykologi Bent Hougaardin käsite curling-vanhemmuus, joka haluaa raivata jokaisen pettymyksen lapsen tieltä. Lasten elämä suojataan kaikilta haasteilta ja vaatimuksilta. Curling-lapsista kasvaa röyhkeitä aikuisia, jotka eivät kestä rajoja ja vastoinkäymisiä.

Lapset ja nuoret oireilevat entistä enemmän, koska struktuuri, rajat, hyvät tavat, rauha sekä arjen selkeä lukujärjestys puuttuvat monen lapsen elämästä. Jyväskylän yliopiston Perhetutkimuskeskuksen mukaan lasten ja -nuorten pulmia ovat perhe- ja ystävyyssuhteet, joihin liittyy yksilöllisyyden eetos ja paljon yksinoloa, kouluviihtymättömyys, valvomaton ja runsas mediankäyttö sekä riskikäyttäytyminen kuten päihteet ja itsemurhat. Suomalaiseen tapaan kaikki syyttelevät toisiaan, mutta ketään ei saa syyllistää eli vastuuttaa.

Lyhytjänteisyys, kiire, koulutukset, projektit, selvitykset ja suunnitelmat sirpaloivat myös koulun arjen. Moniammatillisuus on usein pohtimista, pähkäilemistä ja kokoustamista, jolloin tavoitteellisuus puuttuu toiminnasta ja tavoitteetkin ovat ristiriitaisia. Vanhemmuuden sanotaan olevan hukassa, koulun liian suorituskeskeinen ja opettajankoulutuksen puutteellinen. Avuttomuus ja keinottomuus ovat asettuneet aikuisten nahkoihin.

Fyysinen ja psyykkinen väkivalta aiheuttavat
pelon, häpeän ja vihan tunteita

Perusopetuslakiin lisättiin rehtorille ja opettajalle oikeus siirtää oppilasta, joka ei suostu poistumaan. Salassapitosäännöt muodostuivat eri ammattikuntien pelinappuloiksi. Aikuisaika lasten kanssa väheni kodeissa ja koulussa. Väestöliiton tutkimuksen mukaan lapsista olisi mukavaa, jos ollaan perheen kanssa kotona ihan vaan sohvalla ja rauhassa.

Perusopetuslakiin vaaditaan tiukennuksia ja selvennystä koulun kurinpito-oikeuksiin. Perusopetuslain kurinpitoa koskeva muutos on valmisteilla – media ja OAJ lobbaavat asiaa aggressiivisesti Alppilan yläasteen koulun surullisella kasvatusesimerkillä, jossa opettaja saa paljon tukea, lapsi jonkin verran ja esimiesten puolelle ei asetu juuri kukaan. Äänestys on innokkaampaa kuin Idolsissa. Auktoriteetteja taitaa vastustaa varttuneempikin väki.

Fyysinen ja psyykkinen väkivalta saavat lapsessa aikaan pelon, häpeän ja vihan tunteita. Mikäli fyysinen kipu sekä siihen liittyvä henkinen väkivalta ovat riittävän voimakkaita, tuloksena on oma-aloitteisuuden väheneminen ja alistuminen. Lapsi tottelee aikuista sokeasti, jolloin oma käsitys oikeasta ja väärästä jää kehittymättä. Kurittaminen vaikuttaa tuhoisasti myös myötäelämisen kyvyn kehittymiseen: väkivaltaisen kasvatuksen saaneet lapset syyllistyvät helpommin väkivalta- ja omaisuusrikoksiin sekä koulukiusaamiseen kuin lapset, joita ei ole kasvatettu ruumiillisella kurituksella.

Lasten ja nuorten ”kvartaali” on 20 vuotta

Tarvitaanko kouluille lisää pakkokeino-oikeuksia taltuttaa yksinäiset ja keinottomat oppilaat?

Jotkut lapset ja nuoret ovat ottaneet vallan, ja meidän aikuisten tehtävä on ottaa se takaisin selkeällä auktoriteetilla, yhdessä. Sitkeät, pitkäjänteiset, yhteisölliset, vuorovaikutustaitoiset aikuiset, jotka tunnistavat tunteensa ja työskentelevät samaan suuntaan toisiaan arvostaen, osaavat opettaa lapsille ikätasoiset rajat ja käytöstavat. Muutos ei tapahdu hetkessä, mutta se on mahdollinen. Tarvitsemme vanhempien ja ammattiaikuisten saumattoman yhteistyön opettelua, arvo- ja asennemuutosta, ristiriitojen ratkaisutaitoja, sitkeää sitoutumista sekä paljon läsnäoloa lasten kanssa kotona ja koulussa.

Meillä on toistaiseksi sivistysvaltio, hyvä kasvatustieto, AAA-luokituksen maa ja yksi maailman parhaista kouluista, mutta pitkäjänteinen aikuisuus ei kuulu yhteiskuntamme arvovalikkoon. Vanhemman on sitouduttava lapsen kasvatukseen pariksikymmeneksi vuodeksi ja peruskoulun yhdeksäksi vuodeksi. Lasten ja nuorten ”kvartaali” on 20 vuotta. Se asia ei ole muuttunut miksikään alati muuttuvassa maailmassa.

Kriisissä on muutoksen mahdollisuus. Tästä koulukuritapahtumasta voi alkaa monipuolinen, laaja ja pitkäkestoinen arvokeskustelu lapsen ”kvartaalista”. Siihen uskon. Ja sitä toivon.

Sirpa-Lautjarvi-webSirpa Lautjärvi

Sirpa Lautjärvi jäi viime vuonna eläkkeelle Sophie Mannerheimin koulun rehtorin virasta. Hänellä on pitkä kokemus työstä erityisopetuksen tehtävissä.

Sophie Mannerheimin koulu on noin 170 oppilaan sairaalakoulu. Koulun oppilaat ovat peruskouluikäisiä, sairaala- tai avohoidossa olevia lapsia ja nuoria. Oppilaat ovat potilaina Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) lasten- ja nuorten somaattisilla, neurologisilla ja psykiatrisilla osastoilla sekä avohoitoyksiköissä. Oppilaina on myös Helsingissä sijaitsevien yksityissairaaloiden, Syömishäiriökeskuksen sekä Helsingin Diakonissalaitoksen lapsi- ja perhetyön palvelualueen potilaita.

Advertisements

3 thoughts on “Siitä on lähdettävä, että tähän on tultu

  1. Toimiiko koulu opettajien vai oppilaiden ehdoilla?
    Kuka päättää ja määrää asioista?
    Voiko oppilas kieltäytyä tai olla noudattamatta annettua päätöstä tai määräystä?
    Miten tottelemattomuus hoidetaan?

  2. Hieno analyysi ja kirjoitus. Miten saadaan asiat kaytantoon ja kuinka kauan siihen menee? Mita silla aikaa taas ehtii tapahtumaan?
    Miten opetellaan yksilotasolla saumatonta yhteistyota, arvo- ja asennemuutosta, sitkeaa sitoutumista ja ristriitojen ratkaisutaitoja? Miten viesti tavoittaa perheet?

  3. Miten toimitaan sellaisen oppilaan kanssa, joka ei esim. noudata poistumispyyntöä. Tämä kirjoitus ei anna asiaan minkäänlaista apua hienoine ja kannatettavine kasvatusfilosofioineen, vaikka blogistinkin esiin ottama Alppilan tapaus nimenomaan huutaa toimintaohjetta. Miten raivoava teini poistetaan tilasta, jos hän ei halua noudattaa käskyjä ja sääntöjä. Jääkö ainoaksi vaihtoehdoksi se, että häirikkö jää tilaan ja muut poistuvat?

    Tässä nimenomaisessa tapauksessa olisi kuvitellut, että H:gin opetusvirasto olisi ottanut aikuisen lähestymistavan asiaan. Yhteistyökykyisen ja kypsän suhtautumisen sijasta koko opetusvirasto näyttäytyy salaa juonittelevana, vääristelevänä ja omia virheitään peittelevänä poppoona ja antaa oman käytöksensä nojalla kyseenalaisen kasvatusmallin sekä asiaa seuraaville oppilaille että näiden vanhemmille. Muut opettajat jäivät tyhjän päälle ja vaille ohjetta mainitunlaisessa käytännön tilanteessa, joita siis sattuu satoja vuodessa. Heidän hämmästyksekseen asiassa on seurannut syyttämistä, omien tuomioistuinten perustamista ja poliisitutkimusten ohittamista. Niinkö aikuisten maailmassa tulee toimia?

    Tällä hetkellä näyttää siltä, että oppilaan oikeus häiriköidä opetusta tai koulutiloja on paremmin suojeltu hyve kuin oppilaan oikeus työrauhaan tai opettajan oikeus työrauhaan. Tähänkö kirjoittaja haluaa koulumaailmaa ohjata?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s