Oppisopimus kiinnostaa nuoria

Oppisopimus on tänään kaikkien huulilla ja laajasti esillä eri tiedotusvälineissä. Nuorten parissa asia usein esitetään upeana vaihtoehtona, jossa käydään töissä ja saadaan palkkaa ja todistuskin jossakin vaiheessa.

Ihan näin yksinkertainen asia ei tietenkään ole, mutta upea mahdollisuus monille nuorille sekä työnantajille.

Nuorisotakuu nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi on kohdistanut runsaasti positiivista huomiota nuorten oppimismahdollisuuksien laajentamiseen. Puhelimet soivat kuumina. Oppisopimus on perinteisesti liitetty aikuisten oppimiseen, mutta tänä päivänä se on varteenotettava vaihtoehto myös nuorille, jotka haluavat opiskella ammatin työelämälähtöisesti ammattitaitoisen tekijän ohjaamana.

80 % oppisopimusopiskelusta tapahtuu työpaikalla työtä tehden ja 20 % oppilaitoksessa. On kuitenkin hyvä muistaa, että oppisopimus edellyttää työpaikan löytymisen ja on juridisesti määräaikainen työsopimus. Tämä tietenkin vaatii vankkaa sitoutumista ja korkeata motivaatiota kaikilta osapuolilta.

38540

Mitä oppisopimus nuorelle ja yritykselle tarjoaa?

Oppisopimuksella yrittäjä saa koulutettua yrityksen tarpeisiin sopivan, innostuneen ja oppimishaluisen työntekijän, jolle maksaa alan työehtosopimuksen mukaista palkkaa. Vastaavasti yritykselle maksetaan korkeita koulutuskorvauksia oppisopimusopiskelijan palkkaamisesta. Yritys nimeää nuorelle työpaikkakouluttajan, joka ohjaa ja kouluttaa nuorta koko oppisopimuskoulutuksen ajan usein kädestä pitäen opastamalla.

Ohjauksen tarve toki vähenee työssä oppimisen karttuessa. Työpaikkakouluttajalla on aivan keskeinen rooli oppisopimuskoulutuksen onnistumisen kannalta ja tämän yhteistyön onnistumiseen panostetaan myös oppisopimusyksikön sekä tietopuolisen opetuksen tarjoavan oppilaitoksen vastuuopettajan toimesta.

Nuorelle oppisopimus on hieno mahdollisuus hankkia tulevaisuuden kannalta arvokasta työkokemusta, saada palkkaa ja oppia työtä tekemällä. Nuori pääsee näin työyhteisön täysivaltaiseksi jäseneksi. Oppisopimusopiskelu tarjoaa monelle nuorelle hyvät mahdollisuudet työllistyä yritykseen, jossa on oppisopimusopiskelun suorittanut.

Oppisopimusyksikkö auttaa työpaikan löytämisessä

Koska työpaikan löytäminen tänä päivänä on varsin haasteellista, valmennamme nuoria oppisopimuspaikkojen etsimisessä, omien vahvuuksiensa markkinoinnissa ja ohjaamme perehtymään huolella yrityksiin esimerkiksi yrityksen kotisivujen avulla.

Tarjoamme yrityksille myös rekrytointiapua räätälöityjen Treenijaksojen avulla. Jakson aikana paneudutaan tuleviin opintoihin, työelämässä tarvittaviin pelinsääntöihin, sekä tutustutaan yritykseen ja valmentaudutaan työhaastatteluun.

Yritykset mahtavasti mukana

Tällä hetkellä elämme mielenkiintoisessa tilanteessa. Runsas mediahuomio ja yritysten halu kantaa yhteiskuntavastuunsa ovat saaneet yritykset aktivoitumaan kovasti ja tarjoavat meille oppisopimustyöpaikkoja. Ajankohtainen haaste oppisopimusyksikölle ja nuorten kanssa työtä tekeville yhteistyökumppaneillemme on hoitaa tiedotustoiminta tehokkaasti ja löytää sopivat ja sitoutuneet nuoret yrityksiin.

Nuorille on tarjolla myös joustavia opiskelureittejä oppilaitoksessa tapahtuvan opiskelun ja oppisopimuksen yhdistelmien kautta. Yrityksille tämä tarkoittaa sitä, että heillä on entistä monipuolisemmat mahdollisuudet löytää yrityksen tarpeisiin sopiva motivoitunut nuori työntekijä.

Nuorisotakuuhengessä,

Tuija-Peussa-_web

Tuija Peussa                                                                Nuorten oppisopimuksen koordinaattori

www.oppisopimus.hel.fi

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s